Olipa viikko.
Olen osallistunut tämän kevään erääseen projektiin, jossa muodostetaan firmamme merkittävimmän ydinalueen uutta strategiaa; vetänyt siinä yhtä osaprojektia ja panostanut siihen itse merkittävän osan ajastani ja energiastani. Varsinaiset esimieheni eivät ole työhön puuttuneet aiemmin millään lailla, mutta nyt kun viimein olin luovuttamassa lopullista raporttia, esimieheni esimies otti materiaalin, poisti siitä kaiken oleellisen (sen minun kokoamani materiaalin) ja lisäsi tilalle kalvoja omista omaan organisaatioonsa liittyvistä ambitioista. Kalvosarjasta katosi samalla sen ydinajatus, se varsinainen strategia, esityksen rytmi rikkoutui ja tilalle tuli sellaista The Office -sarjasta peräisin olevaa 'management mumbo-jumbota'. Näistä muutoksista ei sovittu minun kanssani, ja mikä mukavinta, ajatus oli edelleen että minä osallistun 'strategian' myymiseen firman johdolle.
Sain Richterin asteikolla mitattavissa olevan hepulin. (Osastomme sihteeri kävi ovelta kurkistamassa onko kaikki hyvin kun 'keskustelimme' asiasta...)
Esimieheni olivat kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että uusi materiaali on parempi kuin edellinen - tässä vaiheessa asia taisi muodostua heille uskottavuuskysymykseksi... joten oli pakko alistua siihen, että materiaali oli nyt se, miksi se muutettiin.
Se mitä tapahtui seuraavaksi oli kuitenkin jotain mitä minä en osannut ennakoida: Kävimme materiaalia läpi iltapuhelinpalaverissa alueen varsinaisen omistajan kanssa ja hän ei ollutkaan tyytyväinen muutettuun materiaaliin. Kaikki muutokset materiaaliin, joita hän esitti, veivät sitä takaisin strategian alkuperäiseen tarinaan ja sisältöön. Kun päätimme puhelinpalaverin, olimme saaneet tehtäväksi muokata kalvot vielä kerran sellaisiksi kuin ne alunperin olivat.
Noh, tuo aiheutti pientä tunnekuohua, mutta tuo tarinan päätös oli kyllä mukava lohdutuspalkinto... It ain't over until the fat lady sings....
Mutta tuollaiset pienet kuprut eivät nyt paljon paina; kevät tulee. Olen siitä varma, koska mansikka kukkii jo...
