Sunday, September 9, 2007

Erään penkin tarina

Yksi kevään suuremmista projekteista oli valmistaa saarnien alle akileijoille 'lastentarha' eli penkki johon kaikki kevään siemenkylvöjen akileija-taimet pääsivät kesällä kasvamaan. Valmistelin tuota penkkiä huolella, käytin pelkästään nokkosen juurin putsaukseen yhden päivän. Tästä työstä olen kertonutkin jo aiemmin ja akileijat kasvavat penkissä oikein hyvinvoivina, mitä nyt kauris oli napsinut yhdestä akileijasta kaikki suurimmat lehdet.

Tein samalla myös toisen penkin, mutta siinä ajatukseni oli käyttää toisenlaista lähestymistä. Kyseinen alue oli yhtä pahasti nokkosten valtaama, mutta aika ei riittänyt enää niin perusteelliseen mullan putsaukseen, mutta kylvin siihen huhtikuussa joukon erilaisia perennoja ajatuksena, että ne noustessaan jaksaisivat kukistaa nokkoset. Tämä oli ehkä pientä toiveajattelua, mutta olen auttanut kasveja kitkemällä pariin otteeseen pahimman määrän nokkosista pois.

Penkki oli aika lohduttoman näköinen touko-kesäkuussa. Nokkoset ja vuohenputket puskivat esiin eikä mullassa näyttänyt olevan mitään perennan alkuja. Eräs tuttuni katsoi penkkiä ja kysyi, eikä tuokin alue pitäisi siivota... Heinäkuussa tilanne näytti jo hiukan paremmalta; olin kitkenyt nokkosia ja vuohenjuuria pois ja alta alkoi paljastua kasveja, jotka ehkä kuitenkin voisivat olla kaivattuja taimia. Elokuussa nokkoset alkoivat selvästi vähetä, ja seasta nousi vahvoja neilikan ja vuorikaunokin taimia. Olin kylvänyt joukkoon myös sekoituksen unikoita ja ruisunikot kukkivat heinä-elokuun vaihteessa pari viikkoa.

Ja nyt, nokkosia on jo vähän. Vuohenputket ja vadelman siementaimet vaivaavat edelleen, mutta ne on helppo kitkeä pois.Ja tänään, ensimmäinen sulkaneilikka alkaa kukkia...
Sulkaneilikka (Dianthus plumaris)

Odotan jännityksellä jo ensi kevättä... kumpi voittaa: nokkoset vai neilikat?