Sunday, January 28, 2007

Valkoista, limetinvihreää ja erään pensaan loppu

Kylmimmän ja vielä pimeimmän talven aikaan voi haaveilla kesästä. Voi haaveilla vaikka siitä, millaisen kukkapenkin loppunsa kohdanneen hurmehappomarjapensaan paikalle istuttaisi.
Hurmehappomarjan loppu
Torpan edelliset omistajat olivat istuttaneet torpan eteen hurmehappomarjapensaan joka oli viihtynyt siinä todella hyvin. Itse pensas oli kaksi metriä korkea ja juuritaimia laajalti ympäröivässä nurmikossa. Meistä kumpikaan ei pidä kyseisestä kasvista. Sekä kasvin rikkakasvimainen ulkonäkö että sen kukintojen kuvottava haju keväisin ovat hyviä syitä päästä eroon pensaasta. Mutta se tulee olemaan kova homma; tuo valtava elinvoimainen juurakko ja kaikki ne juuritaimet pitäisi saada kaivettua pois maasta.
Olemme päättäneet laittaa tilalle penkin erilaisista kesäkukista, millä ostamme aikaa miettiä sitä, mitä tuohon tilaan laitetaan pysyvämmin.
Tälle penkille kantavaksi ideaksi olemme miettineet erilaisia valkoisen ja limetinvalkoisen sävyjä ja aksentiksi tumman punaista: valkoista ja limetin vihreää kerrottua akileijaa, valkoista narsissitupakkaa, limetinvihreää koristetupakkaa, ja tietysti kaikista tärkeimpänä erilaisia daalioita: valkoista ja tumman punaista kaktusdaalia ja jotain tumman punaisia pomponmuotoja, esim Arabian Night -lajike. Maanpeitteeksi sitten vaikka nukkapähkämöä ja keltapeippiä jota löytyi tontin entisen lampolan kivijalan vierestä kasvamasta.

Tontin toinen, myyrien tuhoama perennapenkki vaatii myös uudistamisen. Siinä ajatus on ollut tehdä keltainen penkki, mutta sen suunnittelu on vielä aika alkutekijöissään. Penkissä on vanhoja istutuksia joista täytyy katsoa ensin, mitä keväällä maasta nousee.