Saturday, December 15, 2007

Miten olisi lehtopuutarha

Yhden tonttimme erityispiirteistä muodostavat sen kostean rehevät painanteet. Tontin poikki kulkee puro ja sen ympärillä kaunis metsä täynnä pihtoja, haapaa ja saniaisia. Ympäröivä puusto siivilöi kaiken valon, mutta paikka ei ole kuitenkaan pimeä. Maa on multavaa ja humuspitoista. Saveakin löytyy joten helteelläkin kosteutta riittää.
Puro

Tällainen ympäristö antaa loistavan mahdollisuuden rakentaa pienen lehtopuutarhan ja valita sinne juuri näihin olohin sopivia woodlands-kasveja. Sain eräältä ystävältäni iloisen joulupaketin täynnä erilaisia siemeniä näihin olosuhteisiin. Kävimme torpalla tänään ja kylvin niistä jo osan. Luvassa on ainakin erilaisia ängelmiä (Thalictrum), punakonnanmarjaa, iiriksiä puron varteen, akileijaa, esikoita ja varjoliljoja. Puuvartisista pitää vielä tutkia valkoimaa, mutta rhododenromeita on jo istutettu. Hemlokit voisivat sopia marjakuusten ja pihtojen seuraksi.

Löytyisiköhän saniaisista uusia mielenkiintoisia lajeja...