Monday, October 15, 2007

Blog Action Day - Ympäristö

Tänään lokakuun 15 on maailmanlaajuinen Blog Action Day, jolloin bloggaajat ympäri maailman kirjoittavat yhdestä tärkeästä ja kaikkia koskettavasta asiasta - ympäristöstämme. Jokainen bloggaaja kirjoittaa aiheesta omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. Minun osuuteni tähän aiheeseen on tässä:

Olen miettinyt koko päivän, mitä kirjoittaisin ympäristöstä. Se on vaikeaa, koska aihe kuin aihe tuntuu päässäni jotenkin teennäiseltä. Ja nekin aiheet, jotka ovat ehkä syvällisiä, eivät ole aitoja minulle. En murehdi ympäristön tilaa mitenkään jatkuvasti.

On kaksi syytä, miksi ympäristön tila ei ole minulle niin suuri murhe. Ensimmäinen niistä on se, että koen olevani vain 'tavallinen kansalainen' joka yrittää tulla toimeen, raapia elantonsa kasaan. Päivät ovat kiireisiä ja kun iltaan tai viikonloppuun pääsee, lähimpänä on tarve rentoutua. Ei murehtia asioista.

Puolustaudun itselleni sillä, että elän kuitenkin kohtuullisen luontoystävällisesti. Pyrin välttämään turhaa lentomatkustamista ja autokin on tullut hankittua vasta viime vuonna. Ja kuljen edelleen töihin julkisilla. Onhan nyt kai paljonkin ihmisiä, jotka elävät paljon luonnonvaroja tuhlaavammin kuin minä? Enkö minä saa kuluttaa mitään?

Luulen kyllä, että tulevat sukupolvet eivät anna kellekään meistä armoa. Kun ilmasto on muuttunut epävakaaksi, kun tulvat ja kuivuudet piinaavat ihmisiä, ja kun kokonaiset kansakunnat rynnivät yli valtionrajojen pakoon mahdottomia elinoloja, ei paljon lohduta, että tämä joku yksilö silloin kulutti 5% vähemmän kuin jokainen keskimäärin. Sekin oli liikaa.

On kuitenkin toinenkin syy murheettomuuteeni. Olen pohjimmiltani kehitysoptimisti ja uskon, että kun taloudellisesti on pakko, ihminen pystyy. Pystymme kehittämään saasteettomammat energiamuodot ja ympäristölle kestettävämmän elämäntyylin. Ei auta että yksi yksilö siellä ja toinen täällä muuttaa elintapojaan; meidän kaikkien kuuluu se tehdä. Ja se voidaan tehdä pelkästään lisäämällä kaikkien tietoisuutta ympäristön tilasta. Ja muuttamalla arvomme sellaisiksi, että ympäristön huomioonottava politiikka ja talous ei ole pelkästään välttämättömyys vaan toiminnan lähtökohta. Tuolloin aikaa, jolloin vihreämpää ajattelua pidettiin kehityksen vastakohtana tullaan katsomaan kummeksien.

Minä istutan puita tulevaisuudelle. Olen hyvin utelias näkemään millaiseen maailmaan ne kasvavat.