Torpalla on ollut kyllä upeaa, kurjista säistä huolimatta. En arvannut kuinka upeaa sienestäminen on - on hienoa syödä ruokaa jonka raaka-aine on haettu sadan metrin päästä torpasta, ja joka on paitsi terveellistä, myös jumalaisen makuista. Olen myös herkutellut herukoilla ja alkanut korjata salaatti ja hernesatoa. Kohta syömme varmaan myös ne 16 porkkanaa, jotka alkukesän helteistä huolimatta itivät.
Yksi torpan lumoavista piirteistä ovat tietenkin kaikki villit eläimet, linnut ja hyönteiset. Kaikkialla liikkuu jotain, ja vaikka suurin osa linnuista lopettaa laulunsa juhannuksen tienoilla, saamme nauttia kurkien törähtelyistä, tikkojen puuhakkaista rummutussarjoista ja palokärjen auringonlaskuun ajoittuvasta surumielisestä vihellyksestä. Yksi eläin on kaikista tärkein, torppamme kivijalassa asusteleva vaskitsa, joka on tainnut saada pauloihinsa käärmeitä pelkäävän puolisonikin - eihän mikään noin nöppö voi olla pelottava:
(Vaskitse ei ole itse asiassa käärme vaan jalaton matelija, joka voi elää hyvin vanhaksi.)
Kun minä vielä pääsisin lepakkokammostani eroon.
