Perliittiä ja vermikuliittia

Kun ostaa yhden huonekalun, alkaa sarja tapahtumia jollaista ei ostopäätöstä tehdessään osannut kuvitella. Olimme ostaneet Juvista jo aiemmin uudet mutta puuvalmiit ruokapöydän tuolit (puuvalmis on maalaamaton ja verhoilematon). Puolisoni sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä; taidolla restauroidut ja verhoillut Aalto-tuolit ja pakkohan ne oli hankkia. Tästä seurasi, että ne uudet Juvin tuolit pitää nyt viedä torpalle, ja sinne ostaa niille kaveriksi uusi tyyliin sopiva ruokapöytä. Ja tänään sitten kävimme Juvi liikkeessä katsomassa pöytää.

Tai onko tämä minun naiviuttani vain - puolisoni oli tainnut hyvinkin tarkkaan suunnitella koko kuvion löytäessään ne Aalto-tuolit. Hänen päänsä on täynnä suunnitelmia; kun puuhailen ulkona ja tulen sisälle torppaan, löydän hänet tuijottamasta tyhjyyteen ja olen varma että hän näkee tilassa jotain mitä minä en näe, mahdollisuuden. Ja hän on niin keskittynyt että hän ei huomaa mitään ympärillään. Tämä on minulle OK. Luotan hänen makuunsa ja ideoihinsa sisustuksen suhteen, mitä nyt välillä yritän käyttää veto-oikeutta...

No, joka tapauksessa, kävimme Juvissa katselemassa ja tekemässä muistiinpanoja. Hieno pöytä, upea itse asiassa ja aiemmin hankitut suurehkot tuolit sopisivat sen kanssa loistavasti.

Menimme sitten Bauhaussiin ja puoliso nauroi valmiiksi kun tiesi mikä siellä seuraa; minä katoan puutarhaosastolle ja olen pienessä transsissa. Tarkoitus oli hankkia vain yksi loisteputkivalaisin lisää, mutta mukaan tuli paljon muutakin. Perliittiä ja vermikuliittia, kylvöruukkuja, ja taas uusia siemeniä. Siis taas! Minulla on oikeasti niitä ihan riittävästi. Kirjaimellisesti enemmän lajeja kuin ehdin keväällä kylvää.

Mutta.... pakkohan se meksikonakileija 'Tequila Sunrise' oli ottaa mukaan ja yksin se pieni pussi olisi niin orpo joten kavereitakin sille pitää saada....

Mutta se on juuri se juttu puolisonikin suhteen; minulle se on puutarha, hänelle sisustus ja huonekalut. Voisinko häntä siitä moittia?