
Puoliso keskittyi keräämään kaikki polttopuiksi liian pienet oksat valtavaan toistametriseen kasaan jonka illalla sitten poltimme. Tai aluksi tuntui että emme polta; koko päivän puu-urakasta väsynyt puolisoni alkoi menettää uskoaan aherrettuaan tunnin yrittäen saada tulta tarttumaan lumesta märkiin oksiin. Juuri kun hän käveli pois masentavan laiskasti kipunoivan kasan luota, sieltä alkoi kuulua matala humina, ja parissakymmenessä sekunnissa kasasta nousi metrin liekki... ja aamulla tilalla oli iso kasa tuhkaa.

Viikonlopun toinen suunnitelma oli vierailu eräällä puutarhalla. Puolisoni paras ystävä oli innostunut minun blogini pelargonia-istutuksista ja kertonut että hänen mielipelargoniansa on lajike "Appleblossom Rosebud". Tämähän oli tietysti haaste jota en voinut sivuuttaa; hetken näytti siltä, että joudun käyttämään brittiläistä nettitaimikauppaa taimen hankinnassa, mutta lopulta puutarha.net:in kautta sain vihin Perniöläisestä puutarhurista, joka myy eri pelargonia-lajikkeita. Omenankukkainen ruusunnuppu on nyt meillä, ja ystävä saa terhakan pistokkaan heti kun kasvi herää talvilevolta. Tässä kuva kasvista vielä hiukan talvitokkuraisena:
