Tusinaa kokemusta rikkaampana

Joulu on ohi, voimme palata arkeen. Hyvä niin.

Ei sillä ettei joulussa olisi hienotkin puolensa, mutta tänäkin jouluna ne joulun mieleenpainuvimmat piirteet tulivat jouluun liittyvistä asioista, mutta eivät joulun ansiosta. Joulukuusi - omasta metsästä haettu täydellisen symmetrinen ja tuuhea pihta - kävely yöllä pimeässä ja jouluinen tähtivas - Iso Karhu, Seulaset ja Linnunrata - puolison silmien ilo joululahjoja avattaessa... Ne merkitsivät paljon, mutta en ole erityisen suuri jouluihminen, kun taas puoliso koristeli kaupunkiasuntomme joulutontuilla jo pitkään ennen aattoa.

Vietimme joulun torpalla, mihin liittyi paljon uuden opettelua. Täydellinen rutiinien puute uuvuttaa kun pitää miettiä kaikki alusta lähtien siitä missä säilyttää hammasharjansa siihen mihin laskee silmälasinsa että ne aamulla löytää, ja sitten pitää opetella jokaisen tulisijan erikoisuudet, saunan turhankin teknisen kiukaan käyttö, ja seurustella rakkaan anopin kanssa kun vielä molemmin puolin arastelemme toisiamme. Se kaikki oli kokonaisvaltaisen intensiivistä ja väsyttävää. Joulun jälkeen emme tarvinneet paljon neuvottelua kun olimme valmiit lähtemään kaupunkiin ottamaan etäisyyttä.

Saavuimme torpalle onneksi jo ennen joulua perjantaina kahdestaan ja saimme aikaa ottaa tilan haltuun keskenämme. Illalla kyllä jännitimme ensimmäistä torpalla nukuttua yötä. Puoliso nukahti ensin kuten tavallista; minä valvoin odottaen sitä ääntä joka herättäisi minut, juuri kun olen nukahtamassa. Mitään ääntä ei tietenkään kuulunut. Torppa on niin hiljainen että kun palasimme kaupunkiin, eteisessä alimmalla teholla pyörivä ilmanpuhdistinkin tuntui liian äänekkäältä.

Mutta on siis hyvä palata arkeen, ja nyt on hyvä olla kaupungissa. Täytyy antaa opitun painua päähän, ja seuraavalla kerralla on jo olemassa pieni annos rutiineja ja kokemuksia joista ammentaa. Mutta ei pidä ymmärtää väärin; torppa on aarteemme, jonka valloittaminen vaatii työtä ja aikaa. Ja juuri se tekee siitä niin antoisaa.